UUTISIA! ••• Mikko Leppilammen tähdittämä Comeback-elokuva saapuu valkokankaille syksyllä 2023. Elokuva kertoo entisistä miljoonatilin tehneistä rokkareista, jotka ovat ajautuneet elämässä erilleen ja erilaisiin elämäntilanteisiin. He tapaavat jälleen tehdäkseen comebackin, mutta kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin kukin on ajatellut. Elokuvan pääosissa nähdään Mikko Leppilammen (Tony) lisäksi Ville Myllyrinne (Pete), Paula Vesala (Katarina) ja Anni Iikkanen (Ellie). Muissa rooleissa ovat Pamela Tola, Marja Packalén, Mari Perankoski, Kirsi Ylijoki, Armi Toivanen ja Vuokko Hovatta. ”Tonyn rooliin oli haastavaa, mutta samalla kiehtovaa antautua. Hahmo on extravagantti ja roisi. Tunnistan tyypin hyvin myös tosielämästä. Sitä näytellessä ei voi jarrutella ja on lupa revitellä. Se on mulle näyttelijänä ihan fantastinen haaste ja samalla siviiliminälleni aidosti vapauttavaa ja terapeuttista”, Mikko Leppilampi kommentoi. Elokuvaa kuvataan parhaillaan pääkaupunkiseudulla. Sen ovat käsikirjoittaneet Petri Karra ja Aleksi Bardy. Ohjaajana toimii Petri Kotwica. ”Järjettömän hienon näyttelijäkaartin ja kuvausryhmän kanssa meillä on niin hauskaa, että uskon fiiliksen välittyvän katsomoon. Kameramme liikkuu koko ajan ja rock-röyhkeyden läpi pukkaa toki muutama kyynelkin”, Petri Kotwica sanoo. Tuotanto: @helsinkifilmi Levitys: @elokuviin @petrikotwica @mikkoleppilampi @villemyllyrinne @vesalaofficial @anniiikkanen @tolapamela @mariperankoski @armi_toivanen @vuokkohovatta
⭐MIKKO LEPPILAMPI YHTEISTYÖHÖN WARNER MUSIC LIVEN KANSSA⭐ Musiikin ja viihteen moniosaaja Mikko Leppilampi aloittaa tiiviin yhteistyön Suomen suurimman kotimaisen musiikin ohjelmatoimiston Warner Music Liven ja tätä kautta myös yritysasiakkaisiin keskittyneen viihdetoimiston Superstar Agencyn kanssa. Valovoimaisena esiintyjänä tunnettu Leppilampi on valmistellut Mikko Leppilampi Band kokoonpanolla oman korkealuokkaisen musiikkishow’n, jonka räätälöitävissä oleva sisältö koostuu niin kotimaisista kuin kansainvälisistäkin hittibiiseistä. – Olen sydämestäni viihdyttäjä ja rakastan liveyleisön edessä esiintymistä. Siinä olen kotonani ja sitä haluan tehdä. Bändini koostuu tämän maan parhaista muusikoista, johdan solistin tontilta kokemuksellani ja osaamisellani tilaisuuden alusta loppuun. Show’hun voi halutessa istuttaa mukaan vierailijoita huippu artisteista tanssijoihin ja vaikka koomikoihin asti. Kaikki on mahdollista! Pääasia on se, että ihmiset saavat laadukkaan ja kunnianhimolla toteutetun Show & Dinner -kokemuksen, Mikko Leppilampi intoilee. – Mikko on täysin kiistatta yksi tämän maan monipuolisimmista esiintyjistä ja lisäksi vielä taitava laulaja. Olen nähnyt Mikon ja hänen loistavan bändin show’n ja vakuuttunut siitä, että nyt on oikea aika valjastaa kaikki siinä oleva potentiaali. Show & Dinner -konsepti on fantastinen ajatus tuoda Mikon lahjakkuus viihdyttäjänä liveyleisöjen nautittavaksi ja “Leppis” on kuin luotu tähän, Zachris Sundell hehkuttaa. www.warnermusiclive.fi/mikkoleppilampi Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Jaana Kapanen / Warner Music Live [email protected] Keikat: Zachris Sundell / Warner Music Live [email protected] Petri Roivainen / Superstar Agency Oy [email protected] 040 548 2700 #mikkoleppilampiband #warnermusiclive #superstaragency

Mainos | @feelfinnair Black Fridayn myötä palaan vielä kerran meidän syyskuiseen Singaporen matkaan (storyn puolella lisää Finnairin Black Friday kohteista ja lentotarjouksista!). Jos ja kun yli 13 tunnin lento ei tavallisesti ole itsellekkään mikään ihan helppo nakki, niin vielä vähemmän sen pitäisi olla sitä uteliaan ja eläväisen 1-vuotiaan kanssa. Mutta, kiitos sen, että me päästiin kokemaan tää suora Singaporen lento Finnairin A330- ja A350-lentokoneista löytyvässä täysin uudistetussa businessluokassa, sitä se kuitenkin oli! Tilaa on jopa yllättävän paljon niin meille, kuin myös tavaroille. Matkustamon kokonaistyyli ja uusien AirLounge-istuimien ja valo ratkaisuiden moderni skandi-muotoilu noudattaa samaa uudenlaisen suunnittelun henkeä, mikä näkyy ja tuntuu jo uusissa Finnair Loungeissa. Tuolien monipuolinen funktionaalisuus ja sisäänrakennettu internetyhteys ja muut tekniset ominaisuudet, kuten USB A- ja C-portit, langaton lataus puhelimelle ja virtapaikka tietokoneelle – toisin sanoen, kaikki työskentelyyn tarvittava – on niin poikkeuksellista tarjontaa, että se sai viereisen paikan amerikkalaisen matkustajan ihan ääneen ihastelemaan asiaa. On Marimekon lakanat, Harri Koskisen suunnittelemat Iittalan astiat, uusi isompi, entistä responsiivisempi näyttö ja erittäin monipuolinen ja kattava viihde sisältö uutuus leffoista ja sarjoista dokkareihin, lastenohjelmiin ja peleihin. Ja lennon aikana meille tarjoiltiin kolme aidosti hyvää ja laadukasta Pohjoismaisten raaka-aineiden ja japanilaisen ammattitaidon upealla tavalla yhdistävää ateriaa. Mikä parasta, me päästiin nukkumaan koko perhe täydet yöunet täydellisen mukavassa makuuasennossa! Meidän perheen loma alkoi ihan oikeasti jo lennolla. Siitä siis vielä kerran lämmin kiitos, Finnair ja koko upea henkilökunta! Tän uuden businessluokan pääsee muuten kokemaan Singaporen lisäksi nyt suorilla lennoilla mm. myös New Yorkiin, joka onkin Finnairin Black Friday -kohde! #feelfinnair

Kiitos kutsusta @mariaveitola! Oli, ensinnäkin, tosi kiva nähdä sua ja, toiseks, aidosti hyvä purkaa tätä vaiherikasta kolmen vuoden pätkää, joka ehti vierähtää siitä, kun sä kävit meillä yökylässä. Onhan tossa vettä virrannu ja moni asia ja ajatus istahtanut ihan tekoihin asti. Tää meidän kohtaaminen löytyy nyt @mtvkatsomo ‘sta. #vuoroinvieraissa

It’s a wrap for COMEBACK 🎬 In theaters fall 2023 ⚡ @helsinkifilmi @aurorastudiosfi #comebackelokuva Pic: @villejuurikkala
Stadi vs. Härmä @padel_or_die @wilsonpadelfi #wilsonpadel #padelordie Kuvat: @simplynet_oy

Mikko Leppilampi Band @mannaborg @juttaannalamusic @roopeloflund @thegoldentrumpet @luottopakkikybadona @apebass1 @riku_karvonen @poyhonenmikko Feat. @emiliaadaelviira Yksityis- ja yrityskeikat: @superstarfi #mikkoleppilampiband #livemusic Kuvat: @tamminenphotography

UGGO Resortin BLACK WEEK! Kaikki KESÄN 2023 varaukset -20% tämän viikon ajan!! Varaukset ja kyselyt: [email protected] tai 0405455549 www.uggoresort.com #igowhereuggo