Home Actress Anne Kukkohovi HD Instagram Photos and Wallpapers December 2023 Anne Kukkohovi Instagram - Anteeksi, tämä on pitkä vuodatus. 😅 Jos on lapsena kokenut jotain järkyttävää, se voi tuhota uskon tulevaisuuteen. Muistan, kun 12-vuotiaana koin elämäni järkyttävimmät paniikkikohtaukset. Niille ei vain ollut nimeä silloin. Mut vietiin lääkäriin, otettiin EKG, koska olin vakuuttunut, että kuolen ihan just, pulssi sekava ja tuntui, että en saa hengitettyä. Ja kukaan ei ottanut huomioon, että isoveli menehtyi karmalla tavalla pari kk aikaisemmin ja mahdollisesti sillä vois olla jotain tekemistä asian kanssa? Siitä selvittiin jotenkin kompuroiden. Mutta noista karmeista päivistä huolimatta mut valtasi teini-iässä todella voimakas halu elää, kokea ja viedä omaa elämää kohti uutta ja olenkin ottanut valtavia riskejä, koska elämä on NYT. Yleensä yhteiskunta näkee elämän lineaarisena, kun jo 12v eteenpäin koin, että elämä on aaltoja, ei suoraa viivaa, jossa määritellään mitä pitäisi “silloinjasilloin” tehdä tai mitä / miten pitäisi olla. Nyt mulla on edessä taas hyppy uuteen, koska päätin ottaa massivisen riskin tulevaisuuteni suhteen. Varmaan loppuvuodesta voin kertoa mistä on kyse, mutta se on ns “puhtaalta pöydältä alottamista”. Täysin. Mutta koska mun intuitio on ollut aina (huutaen) varottamassa TAI ohjannut uskomaan sellaisiin asioihin, joita ei voi rationaalisesti ajatella tai asioihin joita ei ole vielä edes olemassa. Intuitio on niin vahva, että en voi olla kuin kiitollinen kaikesta mitä oon kokenut, läheisistä ystävistä ja siitä, että uskallan hypätä ja siinä samalla sitten näperretään taas laskuvarjoa auki. Ja toivottavasti tämä kirjoitus antaa lohtua juuri SINULLE, josta tuntuu, että maailma on täysin sekaisin. Se on, mutta opettele olemaan yksin ja kuuntele itseäsi. Ja kyllä, munkin on helppo kadottaa itseni ja silloin vetäydyn hetkeksi, tavalla tai toisella. Yesterday is gone, future haven’t happened yet, so present is all we have.♥️

Anne Kukkohovi Instagram – Anteeksi, tämä on pitkä vuodatus. 😅 Jos on lapsena kokenut jotain järkyttävää, se voi tuhota uskon tulevaisuuteen. Muistan, kun 12-vuotiaana koin elämäni järkyttävimmät paniikkikohtaukset. Niille ei vain ollut nimeä silloin. Mut vietiin lääkäriin, otettiin EKG, koska olin vakuuttunut, että kuolen ihan just, pulssi sekava ja tuntui, että en saa hengitettyä. Ja kukaan ei ottanut huomioon, että isoveli menehtyi karmalla tavalla pari kk aikaisemmin ja mahdollisesti sillä vois olla jotain tekemistä asian kanssa? Siitä selvittiin jotenkin kompuroiden. Mutta noista karmeista päivistä huolimatta mut valtasi teini-iässä todella voimakas halu elää, kokea ja viedä omaa elämää kohti uutta ja olenkin ottanut valtavia riskejä, koska elämä on NYT. Yleensä yhteiskunta näkee elämän lineaarisena, kun jo 12v eteenpäin koin, että elämä on aaltoja, ei suoraa viivaa, jossa määritellään mitä pitäisi “silloinjasilloin” tehdä tai mitä / miten pitäisi olla. Nyt mulla on edessä taas hyppy uuteen, koska päätin ottaa massivisen riskin tulevaisuuteni suhteen. Varmaan loppuvuodesta voin kertoa mistä on kyse, mutta se on ns “puhtaalta pöydältä alottamista”. Täysin. Mutta koska mun intuitio on ollut aina (huutaen) varottamassa TAI ohjannut uskomaan sellaisiin asioihin, joita ei voi rationaalisesti ajatella tai asioihin joita ei ole vielä edes olemassa. Intuitio on niin vahva, että en voi olla kuin kiitollinen kaikesta mitä oon kokenut, läheisistä ystävistä ja siitä, että uskallan hypätä ja siinä samalla sitten näperretään taas laskuvarjoa auki. Ja toivottavasti tämä kirjoitus antaa lohtua juuri SINULLE, josta tuntuu, että maailma on täysin sekaisin. Se on, mutta opettele olemaan yksin ja kuuntele itseäsi. Ja kyllä, munkin on helppo kadottaa itseni ja silloin vetäydyn hetkeksi, tavalla tai toisella. Yesterday is gone, future haven’t happened yet, so present is all we have.♥️

Anne Kukkohovi Instagram - Anteeksi, tämä on pitkä vuodatus. 😅 Jos on lapsena kokenut jotain järkyttävää, se voi tuhota uskon tulevaisuuteen. Muistan, kun 12-vuotiaana koin elämäni järkyttävimmät paniikkikohtaukset. Niille ei vain ollut nimeä silloin. Mut vietiin lääkäriin, otettiin EKG, koska olin vakuuttunut, että kuolen ihan just, pulssi sekava ja tuntui, että en saa hengitettyä. Ja kukaan ei ottanut huomioon, että isoveli menehtyi karmalla tavalla pari kk aikaisemmin ja mahdollisesti sillä vois olla jotain tekemistä asian kanssa? Siitä selvittiin jotenkin kompuroiden. Mutta noista karmeista päivistä huolimatta mut valtasi teini-iässä todella voimakas halu elää, kokea ja viedä omaa elämää kohti uutta ja olenkin ottanut valtavia riskejä, koska elämä on NYT. Yleensä yhteiskunta näkee elämän lineaarisena, kun jo 12v eteenpäin koin, että elämä on aaltoja, ei suoraa viivaa, jossa määritellään mitä pitäisi “silloinjasilloin” tehdä tai mitä / miten pitäisi olla. Nyt mulla on edessä taas hyppy uuteen, koska päätin ottaa massivisen riskin tulevaisuuteni suhteen. Varmaan loppuvuodesta voin kertoa mistä on kyse, mutta se on ns “puhtaalta pöydältä alottamista”. Täysin. Mutta koska mun intuitio on ollut aina (huutaen) varottamassa TAI ohjannut uskomaan sellaisiin asioihin, joita ei voi rationaalisesti ajatella tai asioihin joita ei ole vielä edes olemassa. Intuitio on niin vahva, että en voi olla kuin kiitollinen kaikesta mitä oon kokenut, läheisistä ystävistä ja siitä, että uskallan hypätä ja siinä samalla sitten näperretään taas laskuvarjoa auki. Ja toivottavasti tämä kirjoitus antaa lohtua juuri SINULLE, josta tuntuu, että maailma on täysin sekaisin. Se on, mutta opettele olemaan yksin ja kuuntele itseäsi. Ja kyllä, munkin on helppo kadottaa itseni ja silloin vetäydyn hetkeksi, tavalla tai toisella. Yesterday is gone, future haven’t happened yet, so present is all we have.♥️

Anne Kukkohovi Instagram – Anteeksi, tämä on pitkä vuodatus. 😅

Jos on lapsena kokenut jotain järkyttävää, se voi tuhota uskon tulevaisuuteen. Muistan, kun 12-vuotiaana koin elämäni järkyttävimmät paniikkikohtaukset. Niille ei vain ollut nimeä silloin. Mut vietiin lääkäriin, otettiin EKG, koska olin vakuuttunut, että kuolen ihan just, pulssi sekava ja tuntui, että en saa hengitettyä. Ja kukaan ei ottanut huomioon, että isoveli menehtyi karmalla tavalla pari kk aikaisemmin ja mahdollisesti sillä vois olla jotain tekemistä asian kanssa?

Siitä selvittiin jotenkin kompuroiden.

Mutta noista karmeista päivistä huolimatta mut valtasi teini-iässä todella voimakas halu elää, kokea ja viedä omaa elämää kohti uutta ja olenkin ottanut valtavia riskejä, koska elämä on NYT. Yleensä yhteiskunta näkee elämän lineaarisena, kun jo 12v eteenpäin koin, että elämä on aaltoja, ei suoraa viivaa, jossa määritellään mitä pitäisi “silloinjasilloin” tehdä tai mitä / miten pitäisi olla.

Nyt mulla on edessä taas hyppy uuteen, koska päätin ottaa massivisen riskin tulevaisuuteni suhteen. Varmaan loppuvuodesta voin kertoa mistä on kyse, mutta se on ns “puhtaalta pöydältä alottamista”. Täysin.

Mutta koska mun intuitio on ollut aina (huutaen) varottamassa TAI ohjannut uskomaan sellaisiin asioihin, joita ei voi rationaalisesti ajatella tai asioihin joita ei ole vielä edes olemassa.

Intuitio on niin vahva, että en voi olla kuin kiitollinen kaikesta mitä oon kokenut, läheisistä ystävistä ja siitä, että uskallan hypätä ja siinä samalla sitten näperretään taas laskuvarjoa auki. Ja toivottavasti tämä kirjoitus antaa lohtua juuri SINULLE, josta tuntuu, että maailma on täysin sekaisin. Se on, mutta opettele olemaan yksin ja kuuntele itseäsi. Ja kyllä, munkin on helppo kadottaa itseni ja silloin vetäydyn hetkeksi, tavalla tai toisella.

Yesterday is gone, future haven’t happened yet, so present is all we have.♥️ | Posted on 31/Oct/2023 14:36:04

Anne Kukkohovi Instagram – Ranting disclaimer! ‼️

Heti alkuun, jos ei kiinnosta mun roolini “Sometähtien sinkkuelämää” ohjelmassa, älä lue tätä. Teille muille ihmisille toivon, että saisitte tästä vertaistukea. ♥️

Osallistuminen sometähtien rakkauden kesään, oli alussa ihan todella pelottava juttu. Ehkä juuri siksi, että se oli projekti, jossa on henkisesti jotenkin todella alasti. Huomasin kaksi asiaa:

1. Ohjelman nimi pelotti. Pelkäsin ja pelkään leimautumista. Rakkaudesta, parisuhteesta tai deittailusta puhuminen oli silti jotenkin terapeuttista, koska tajusin, että ne samat (isot ja pienet) teemat nousee esille, vaikka puhuisin mistä aiheesta vain. Aiheet ovat universaaleja, nyt niitä vain käsiteltiin parisuhteen / deittaamisen kautta. Kaikki mitä mulle on tapahtunut lapsesta tähän hetkeen asti, on määritellyt paljon käyttäytymistäni, sekä ystävien että pitkien parisuhteiden aikana. Samat käyttäytymismallit, pelot ja ilot ovat samassa laarissa. 💓

2. Opin itsestäni paljon. En ole eron jälkeen uhrannut ajatuksiani mahdolliseen uuteen parisuhteeseen. En ole etsinyt sillä saralla mitään. Tämä projekti pakotti mut ajattelmaan. Sitä mitä pelkään, mitä haluan ja mitä minä itse ajattelen. Lähes kaikissa pitkissä parisuhteissa olen kadottanut itseni ja siksi olen pitänyt (eron jälkeen) kaikki romanttiset suhteet kepeinä. Ja tajusin myös sen, että kun kamera oli mukana Kaliforniassa, pystyin väistelemään luoteja, koska – voi voi – lento lähtee Suomeen kesän jälkeen, enkä joudu kohtaamaan ihmisiä, enkä ihmisten tunteita. Tätä kyllä vähän häpeän. 6 viikon aikana ehtii jo tutustumaan ja kokemaan ensimmäiset konfliktit. Ja konflikteja pelkään yli kaiken. 🙈

Kaiken kaikkiaan tämä oli todella mielenkiintoinen ihmiskoe. Ja kiitos mun rakkaalle veljelle ja ystäville joista muodostui entistäkin tärkeämpiä ja läheisempiä ohjelman tekemisen aikana. Annoitte kaikki mulle todella paljon ajateltavaa ja opittavaa itsestäni. ♥️

@mtv3suomi #sometähtiensinkkuelämää
Anne Kukkohovi Instagram – Kaupallinen yhteistyö @nordnetsuomi

Mun vuosi 2023 on ollut tarkoituksella vauhdikas, mutta samaan aikaan yritän kehitellä turvallisia vaihtoehtoja itselleni ja läheisilleni. Ja koska itse en ole kokenut sijoittaja, helpottaa tietää, että edes joku asia on pysyvää ja siksi halusin investoida omaan turvallisuuteeni säästövakuutuksen muodossa. Pienyrittäjät ovat aikamoisessa pinteessä juuri nyt, jolloin tämä vakuutus antaa mulle rauhaa keskittyä siihen, missä itse olen hyvä, enkä tipahda ns. jargon viidakkoon, sijoitusten tai vakuutusten suhteen. 

Lyhyesti:

Nordnetin sijoitusvakuutus on pitkäjänteiseen säästämiseen ja taloudellisen turvan kartuttamiseen suunniteltu säästöhenkivakuutus. Se sopii sekä aktiiviselle osakepoimijalle että helppoa säästöratkaisua arvostavalle rahastosäästäjälle. Kolme itsellenni erittäin tärkeää pointtia:

X Kertynyttä tuottoa ei veroteta sijoitusvakuutuksen sisällä. Maksan veroa vasta silloin, kun nostan rahaa ulos sijoitusvakuutuksesta
X Mahdollistaa sijoitusvarallisuuden siirron seuraavalle sukupolvelle
X Ei maksimitalletusrajaa

Eli: sijoitusvakuutuksessa yhdistyvät sijoittaminen ja henkivakuutus.

Nyt kun maailma on sekasortoinen ja omakin työkuva muuttuu jatkuvasti, on tämä mulle helpotus myös henkisellä puolella. Mihin tahansa seikkailuihin oma elämä viekään, edes jokin on pysyvää.

Lisäinfoa löytyy tietenkin nordnetin omilta sivuilta, biossa linkki, niin pääset lukemaan lisää.

@nordnetsuomi sekä @asennemedia 
#sijoitusvakuutus #nordnet #sijoittaminen

Sijoitusvakuutuksen myöntää Nordnet Livsforsikring AS Suomen sivuliike. Nordnet Livsforsikring AS Suomen sivuliike myy sijoitusvakuutusta Nordnet Bank AB:n avulla.

Check out the latest gallery of Anne Kukkohovi