Laura Lepistö

Laura Lepistö Instagram – Something’s been cooking…📚🤭🧡
Vihdoin saadaan vähän hiiskua meidän intohimoprojektista, jota ollaan @lehtomarika ja @tammikirjat kanssa työstetty alkuvuosi.✨

Ensi keväänä julkaistaan mun urheilijanpolun tarina, eli rehellistä pohdintaa tyttönä kasvamisesta tavoitteelliseen urheiluharrastukseen rakastuneena, sekä naisurheilun polttavista ja kipeistäkin teemoista kaikkine sävyineen, valoineen ja varjoineen.

Pakko sanoa että aikamoisen kipinän on näiden naisurheilun teemojen intensiivinen pohtiminen sytyttänyt, ja palan halusta päästä keskustelemaan niistä kevään lähestyessä yhä enemmän. Tämän projektin suurimpana toiveena on alusta asti ollut, että mun monisävyisen, mutta huippu-urheilu-uran anteja erityisesti juhlistavan, positiivisen tarinan sanoittaminen kansien väliin tuo ennen kaikkea kihelmöintiä ja rohkaisua monelle mennä sinne suuntaan minne oma intuitio ja palo vahvimmin vetää. Tekisi mieli loruilla tähän vielä vaikka ja mitä, mutta jatketaan niistä myöhemmin. En malta odottaa.🧡

📷: Auringonlaskua viime keväänä jahtaamassa kirjan materiaalia varten @jessevaananen kanssa.✨

#henkilökuva #elämäkerta #urheilijanpolku #naisurheilu #huippuurheilu #taitoluistelu #urheilupsykologia #psyykkinenvalmennus #vertaistuki #mentorointi #kirja #kirjat #kirjagram #tammikirjat #tammi | Posted on 13/Sep/2023 22:29:35

Laura Lepistö
Laura Lepistö

Check out the latest gallery of Laura Lepistö