Maria Veitola Instagram – Tällä viikolla yökyläilen elokuvaohjaaja Dome Karukosken luona Helsingin kantakaupungissa. Ollaan tavattu edellisen kerran yli 20 vuotta sitten ja odotin innolla, että päästäisiin juttelemaan siitä miltä elämä on tässä välissä tuntunut.
Vauhtia ainakin on riittänyt – tämän yökylän aikana ja Domen elämässä muutenkin. 🫢
Reilun vuorokauden aikana ehdittiin ideoida elämääni perustuva, pelottavan todentuntuinen elokuva, treenata, kyyditä Domen poika omiin treeneihinsä, sekä viinitellä ystäväporukan kanssa. Vierailtiin myös Domen kantakuppilassa ja siivottiin erikoisia kasoja.
Juteltiin mm. riittämättömyyden tunteesta, palkinnoista, vanhemmuudesta, vaativuudesta ja epäonnistumisista. Dome sanoi että elämä, kuten urheilukin, on lopulta turvallisten pettymysten etsimistä. Oletteko samaa mieltä?
Mikä fiilis teille jäi tästä jaksosta? Entäs onko teilläkin tallessa CD-levyt ja DVD:t menneiltä vuosilta? Musta tuntui aika jännältä löytää vuosikausia vanha cd jossa oon mukana.
Millainen siis onkaan mies, joka on tehnyt Hollywood-elokuvan, muuttanut entiseen toimistoonsa ja jonka seinältä löytyy sulassa sovussa Kate Moss, Peppi Pitkätossu ja Tom Laaksonen? Katso uusin Yökylässä Maria Veitola-jakso tänään Maikkarilta kello 21 tai MTV Katsomosta ekstrapitkä versio – vaikka heti. 💘
MTV Katsomo -tilaajana pääset näkemään jo ensi viikon jakson, jossa vierailen Sara Siepin ja Pyry Soirin luona.
#yökylässä #yökylässäMariaVeitola | Posted on 29/Feb/2024 12:33:07



