Maria Veitola Instagram – Tän viikon jakso oli mulle varmaan tämän kauden tunteellisin, sekä jännättävin. Se johtuu siitä, että olin kylässä Sara Siepin ja hänen puolisonsa Pyry Soirin luona. Me olemme asuneet lähekkäin Helsingin kantakaupungissa jo vuosia mutta emme ole edes juuri moikkailleet.
Ja nyt heti yökylään! Katso MTV Katsomosta tai sit illalla kello 21 Maikkarilta että miten meillä meni, mutta sen verran voin paljastaa että ihanasti. Monta vuotta mielessä kalvanut sekaannus sovittiin heti ovella ja molemmin puolin pyydettiin ja saatiin anteeksi. ❤️
Miss Suomena tunnetuksi tullut Sara on yksi Suomen seuratuimpia ja tunnetuimpia somepersoonia ja Pyry taas ammattilaisjalkapalloilija. Pääsinkin seuraamaan Saran työpäivää, johon kuului myös urheilua ja käynti kauneushoitolassa. Pyryn kanssa tavattiin toisemme ensimmäistä kertaa ja suuntasimme tietysti heti saunaan sekä avantoon. 🧊💘
Keskustelimme ulkonäkörutiineista, paineista, itsenäisyydestä ja sosiaalisen median aiheuttamista muutoksista arkeen sekä elämään. Vahvoja tunteitahan siinä heräsi! Toisaalta puhuimme myös siitä millaista on muuttaa Namibiasta Myllykoskelle.
Oli ihanaa kuulla Saran ja Pyryn moderni rakkaustarina. <3 Millaisia fiiliksiä teille nousi jaksosta? Mulle oli tärkeää päästä jakamaan elämää ja aloittamaan alusta Saran kanssa. Oli virkistävää kuulla hänen ajatuksiaan sosiaalisesta mediasta ja toisaalta sykähdyttävää kuulla hänen kokemuksistaan jatkuvan vihapuheen kohteena. Nyt haluaisin kuulla, että mitä mieltä te olette - haetteko sosiaalisesta mediasta helpotusta arjen paineisiin ja harmauteen kevyestä sisällöstä vai viihdyttekö ennemmin poliittisen ja kantaaottavan sisällön parissa? Kuten sanottua, Yökylässä Maria Veitola tulee tänään Maikkarilta kello 21 ja ekstrapitkän jakson voit katsoa MTV Katsomosta vaikka heti. MTV Katsomo -tilaajana voit katsoa jo seuravaan viikon jakson, jossa vierailen ihastuttavan Outi Mäenpään farmilla. 3. kuva @idakentala #yökylässä #yökylässäMariaVeitola | Posted on 07/Mar/2024 11:30:21



