Jannika Wirtanen

Jannika Wirtanen Instagram – Tänään on julkaistu TETRIS (deluxe) joka sisältää uuden laulun Huomenna on kaikki paremmin ja tän kotistudiolla väsäämäni iisimmän version Maniasta. 🤘🏼(Kiitti aviomies @toniwirtanen kitaroinnista ja @matiaskoskimies miksauksesta)

TETRIS levy striimasi jo kultaa ennen julkaisua ja mut yllätettiin julkaisupäivänä ”kultajuhlilla” levy-yhtiöllä. Itse saavutus on toki todella hieno, mutta ei ne enää samalla tavalla ”tunnu missään” tai merkitse kokonaiskuvassa juurikaan. Silti prakasin täysin tilanteessa.

Pohdin kotimatkalla todella vahvaa reaktiotani asiaan, ”joka ei ole tärkeä” ja vasta seuraavana päivänä tajusin. Ei se liikuttanut, että levy meni kultaa vaan se – että @universalmusicfin näki vaivaa järkätäkseen MINULLE sen hetken. Paikalla oli myös saapunut iso osa levyntekijöitä – MINUN takiani. Sillä he kertoivat, että he ovat nähneet minut ja tekemiseni, sekä arvostavat sitä.

Myönnän, että levyn julkaistua tuntui samalla, kuin ilmat olis potkaistu pihalle. Rakastan musaa ja sen tekemistä. Vihaan julkaisuja. Putoan, kun jarrutan. Miksikö – joka kerta on opittava päästämään irti ja hengittämään uudelleen.

@vesalaofficial sanoittama Huomenna on kaikki paremmin on, kuin pehmeä halaus, ja siinä sylissä on kaikki paremmin. Siinä sylissä on myös hyvä kuunnella koko levy läpi, jota on ollut tekemässä liuta tyyppejä, joiden ammattitaitoa ja osaamista olen matkanvarrella vain hämmästellyt kerta toisensa jälkeen.

Kiitos ei ole tarpeeksi, mutta aloitan sillä. @lanertaja @joonasangeria @olssonproducer @topilatukka @calltopify @matiaskoskimies @henkkaniemisto @vilmaalinamusic @nellimilan @kaisakorhonen @hannajohde @jukkajahnukainen @toniwirtanen @alina_kulo @kristiinawheeler @jarkkoehnqvist @la_haka @jonirahkola @mikecontour @jonttuluhtavaara @camucreutz @salahpolo1 @paulioscari @jesse.vainio.mix.engineer #tommivainikainen @kimmovaltanen ja koko @universalmusicfin jengi 💜

Silmät kyynelissä tätä kirjoitan, joten toivottavasti sain kaikki tyypit listaan. En nimittäin enää näe lukea kunnolla. | Posted on 05/Apr/2024 12:29:41

Jannika Wirtanen
Jannika Wirtanen

Check out the latest gallery of Jannika Wirtanen