Iina Kuustonen

Iina Kuustonen Instagram – Meditatiivinen Sielun tila on koettavissa Kampin kappelissa nyt pääsiäisen hiljaisella viikolla joka päivä lauantaihin saakka klo 15-18. ✨

Eräs Mikko Kuustonen on säveltänyt rauhoittavan ja kauniin teoksen, jonka äärelle voi mennä hiljentymään itselle sopivaksi ajaksi.

Sielun tila Kampin kappelissa 13-19.4 klo 15-18🤍

@kirkkojakaupunki / @kuustonenmikko :

– Hiljaista viikkoa kutsutaan myös suureksi viikoksi. Tässä ajassa pysähtyminen tai aito hiljentyminen vaatii sekä aikaa että tahtoa. Mielen hiljeneminen ei kokemukseni mukaan tapahdu sormia napsauttamalla. Kun ihminen pyrkii irrottautumaan uutisvirrasta, tehokkuudesta ja suorittamisesta, vaatii se tietynlaista meditatiivista prosessia, jossa esimerkiksi taide voi olla ­avuksi.
– Sanaton instrumentaalimusiikki auttaa minua parhaiten rauhoittumaan ja hiljentymään. Siksi sävelsin Sieluntila-teoksen ja halusin kutsua ystäväni toteuttamaan sitä Kampin kappeliin. Sävelsin teoksen lähtökohdaksi yksinkertaisen meditatiivisen teeman. Ajatuksena on luoda kappelista eräänlainen soiva äänimalja, joka hoitaa ihmistä tilaan rakennetun kauniin äänimaiseman kautta sekä mielen että kehon tasolla. Samalla tarkoituksena on etsiä yhteyttä ja pyhyyttä.
– Olen huomannut, että musiikki resonoi ihmisissä yleensä vahvasti. Se läpäisee aivokerroksia ulottuen aivojemme vanhimpiin osiin. Musiikki on myös värähtelyä, joka resonoi koko kehossamme ja voi auttaa meitä olemaan läsnä.

#sieluntila
@kampinkappeli
@jukkaperko
@mirkkaofficial
@mikko.hassinen
@kirkkohelsingissa
@genelec_oy
@creative_technology_fi | Posted on 13/Apr/2025 20:30:00

Iina Kuustonen

Check out the latest gallery of Iina Kuustonen