Maria Veitola Instagram – Käveltiin Jennin kanssa viime viikolla pois ystävän taidenäyttelyn avajaisista. Oli lämmin kevätilta Helsingissä, meillä iloinen mieli, kivitalossa keltainen seinä ja minulla pörröinen neuletakki. Jenni inspiroitui, nappasi minusta söpön kuvan, ja sillä varastan nyt huomionne.
Sillä sunnuntaina järjestetään kaikkialla Suomessa kuntavaalit ja useimmissa kunnissa myös aluevaalit. Minä toivon kovasti, että äänestät! 🗳️
Ennakkoäänestäneiden määrä ei näissä kunta- ja aluevaaleissa päätä huimaa. Alle 30 prosenttia suomalaisista on antanut äänensä, mikä indikoi matalaa äänestysaktiivisuutta. Se tuntuu oudolta. Valtuustoissa kuitenkin päätetään meidän jokaisen kotikunnan ja lähialueen asioista, jotka vaikuttavat varmuudella arkeen: sosiaali-ja terveyspalveluista, lähiluonnosta, kulttuurista, varhaiskasvatuksesta, pelastustoimesta, harrastusmahdollisuuksista ja koulutuksesta.
Okei, eli vaalit ovat tärkeät. Mistä sitä sitten löytäisi näin viime hetkellä itselleen sopivan ehdokkaan?
🔎 Tarkista vaalikoneet – niistä näet suoraan, kuka ajattelee samalla tavalla kuin sinä. Tsekkaa myös aiempi postaukseni. Se on kaverihaun kuntavaali edition ja täynnä upeita ehdokkaita.
📢 Käy läpi käytyä keskustelua – some, lehtijutut ja vaalipaneelit tarjoaa kattavan kuvan ehdokkaiden näkemyksistä.
💬 Kysy suoraan – moni ehdokas vastaa mielellään kysymyksiin esimerkiksi täällä Instagramissa!
🏛️ Mieti kokonaiskuvaa, älä yksittäistä asiaa – täydellistä ehdokasta ei ehkä ole, mutta kuka ajaa niitä asioita, jotka ovat sinulle kaikkein tärkeimpiä?
🙋♀️ Kysy kaverilta! En ole itsekään vielä ihan satavarma, että kenelle annan sen ainoan ääneni. Aion äänestää sellaista ehdokasta, joka haluaa edistää yhdenvertaisuutta, turvallisuutta, hyvinvointia ja joka toimii vahvasti niin yhtäläisten ihmisoikeuksien kuin pienyrittäjien puolesta. Ketä sinä suosittelisit?
Äänestäminen on paras tapa vaikuttaa ja jos me emme päätä, joku muu päättää puolestamme. Käytäthän ääntäsi!
Jännittääkö siellä jo huominen? Sana on vapaa. Haluaisin kuulla, että millaisin mielin olette näin vaalisunnuntain alla. Ja hei, tsemppiä tasapuolisesti jokaiselle ehdokkaalle! | Posted on 12/Apr/2025 14:32:17



