Ihana oli pääsiäinen äidin luona Imatralla! 🐣 Ulkona oli tosin hyytävää ja satoi melkein koko ajan vettä. Yhdessä välissä ehdin ulos, kävelin pitkän lenkin, tarkastin vanhat sekä uudet mestat ja alikulkutunneleiden töhryt ja graffitit. Kuuntelin kävellessä Samuli Putron kirjaa Elämäni miehet, tykkään siitä tosi paljon. Tekee mieli vaan kävellä ja kuunnella sitä. Tiskikone hajosi heti pitkäperjantaina. Tiskattiin siis monet käsitiskit. Äiti oli silleen, että ”mie oon nyt niinku miun mummo, mie syön nyt suoraan kattilasta.” Säästyy aikaa ja tiskiä, kyllä karjalainen emäntä keinot keksii! ❤️ Äiti oli ostanut ortodoksikirkon myyjäisistä 12€ pashan, joka oli NIIN hyvä! Pelattiin äidin kanssa hulluna Scrabblea joka ilta ja yö. Ja syötiin pashaa. Taisto sai Imatralle mukaan ystävänsä Voiton (Luit oikein: Voitto & Taisto 😍) ja pojat rakensivat oman mancaven mun veljen vanhaan huoneeseen. Vahva hajuvesien tuoksu siellä! V&T kävivät katsomassa Bio Vuoksessa uudestaan Minecraft -leffan ja me nähtiin äidin kanssa Orenda, se oli niin kaunis elokuva. Ja ihanat musat. Hirveä pamaus kuului yhtenä aamuna ikkunasta, ja me oltiin silleen et käviköhän nyt huonosti. Ja kävi! Olikohan nää linnut (räkättirastaat?) rakastavaisia, me mietittiin. Voi heitä, kaunokaisia. Mut siis katsokaa mun äidin aamustailia. Toivon, että oon vanhana yhtä söpö kun hän! Mitäs vielä? Taisto täytti 13 vuotta, Jotti nukkui univelat pois ja mä löysin mun toimittajanuran alkulähteelle: Uutistoimittaja Maria V. raportoi 2A:n Kummitus -lehdessä, että ”Pojat ovat konttausasteella ja ovat kiinnostuneet muovailuvahasta.” Siinä tärkeimmät, entä sulla? Mitä jäi pääsiäisestä käteen tai kuvarullaan? Ja jos ei mitään ni se ei haittaa, sellasta se välillä on, etenkin juhlapyhinä.

Je suis tolppanainen 🤞🏻❤️❤️❤️❤️❤️
Modeling for my favorite Swedish brand 🖤@teurnstudios tyyli @silandersanna MUAH @jenny_jansson kuvat @karoliinabarlund sofa @gitteinteriors

Pikkujoulukausi on täällä ja samalla täydellinen syy leikkiä tyylillä. Tärkeintä on, että olo on itsevarma ja oma. Pikkujoulut ovat parhaimmillaan hengähdystauko pimeän kauden keskellä. Siksi asukin saa tuntua vähän spesiaalilta. Kerro kommenteissa, että miten sä ratkaiset pikkujoulusesongin asukriisit? 💛
“Kiitos podcastista, jota kuunnellessa on joka kerta vähän helpompi olla itsensä kanssa.” <3 Kaikki Veitolan Kanssa -podcastin jaksot löytyy nyt Yle Areenasta. Oon saanut teiltä kerrassaan ihania viestejä podin teemoihin liittyen, kiitos ihan jokaisesta. Moni on kertonut odottavansa, että kaikki jaksot on julkaistu ennen kuin aloittaa kuuntelemaan– jotta voi ahmia kaiken kerralla, esimerkiksi joululomalla. Kivaa! Se on oiva tapa kohdata tämä kokonaisuus, joka ei ole vain yksittäisten jaksojen sarja, vaan oma maailmansa. Mun keskeneräisiä ajatuksia, tässä ajassa. Kuvat on alkusyksyltä, podcastin pikku julkkareista kun kutsuin omia kamujani kuuntelemaan yhtä jaksoa. Jännitti! Ekassa kuvassa loistaa myös työparini ja rakas ystäväni Veera, jonka kanssa me ollaan tehty tätä projektia rakkaudella ja intensiteetillä. Ja vaikka kaikki jaksot onkin nyt ulkona, tää ei onneksi ole mun juttujen päätepysäkki. Tällä hetkellä me pohditaan Veeran kanssa uusia aiheita, joita voisin taas ajatella ääneen ja jatkaa niistä somessa yhdessä teidän kanssa. Siksi haluankin kuulla sun ajatuksia. 💛 Mitä jaksoja rakastit? 💛 Mikä jäi mietityttämään? 💛 Mistä aiheista haluaisit kuulla lisää? Palaute ja toiveet voi laittaa kommentteihin tai yksityisviestillä – luen jokaisen. Kiitos kun kuuntelette, tuette ja ootte mukana. Uudet pohdinnat odottavat jo kulman takana.

Mainos @lorealparis Siis katsokaa miten ylellinen puteli! Tää tuntuu luksukselta iholla ja näyttää siltä myös, kyllähän se pakkaus on osa elämystä. ✨ L’Oréal Paris Age Perfect Le Duo Age Defying anti-age seerumi, tutummin Le Duo, sopii kaikille ihotyypeille, herkällekin iholle. Tässä on vähän niin kuin kahden seerumin teho yhdessä töräyksessä – kaksi eri koostumusta on laitettu samaan putiloon niin, että ne säilyttävät “optimaalisen tuoreuden.” Aika siistiä! Syksyn ja talven myötä kallistun taas vähän punaisempiin sävyihin poskipunissa ja huulilla, luomivärit valkkaan neutraaleissa sävyissä vuoden ympäri. Punertava poskipunakin on taas in pitkän persikkaisen kauden jälkeen, näyttää vähän sellaiselta pakkasen puraisemalta! ❄️🎀 #loréalparisskin #loréalparismakeup
Esittelyssä meidän uusi sarja ja se on ✨sukupolvien raati✨! Tällä raadilla testaamme tänään suklaata, joka on kerännyt miljoonia katselukertoja TikTokissa ja Instagramissa – mutta onko se kaiken hypen arvoinen? Päätettiin pääsiäisen ratoksi näin kolmen sukupolven kesken maistaa viraaliksi noussutta Dubai-suklaata ensimmäistä kertaa. Jokaisella on oma makunsa ja mielipiteensä – ja reaktiot puhuvat puolestaan. 😃💘 Katso video ja päätä itse: onko kyseessä pelkkä some-ilmiö vai oikeasti maistamisen arvoinen herkku? Ja mikä tärkeintä – kenen reaktio oli lähimpänä omaasi?